Tämä on tragikoominen tarina suomalaisesta työvoimakoulutuksesta, luottamuksesta ja kapinasta. Osa nimistä on keksittyjä, mutta kaikki muu on tapahtunut oikeasti.
Kesällä 2020 selasin TE-toimiston koulutuksia ja huomasin siellä lähikunnassani järjestettävän web-ohjelmoinnin työvoimakoulutuksen. Koulutus oli suunnattu työttömille työnhakijoille tai työttömyysuhan alla oleville, jotka halusivat täydentää aiempaa web-ohjelmointiosaamistaan ja työllistyä ICT-alalle.
Koulutuksen tilaaja oli TE-toimisto ja toteuttaja suomalainen ammatillista toisen asteen koulutusta tarjoava oppilaitos.
Olin tehnyt aiemmin nettisivuja ja halusin oppia lisää ohjelmointia, joten hain koulutukseen.
Väheksyntää ja pieni vahinko
Pääsin läpi hakemusten perusteella tehtävästä alkukarsinnasta, ja minut kutsuttiin haastatteluun oppilaitoksen tiloihin. Kohtasin siellä opettajan, josta käytän nyt nimeä Pekka.
Pekka oli pitkä, roteva ja harmaantunut mies. Hänellä oli voimakas ääni, ja hän nauroi niin kovaa, että korviin sattui. Hän oli myös hyvin puhelias ja unohti usein alkuperäisen puheenaiheen.
Pekka kysyi minulta miksi haen koulutukseen. Muiden asioiden lisäksi kerroin hänelle olevani introvertti ja sopivani siksi keskittymistä vaativiin tehtäviin.
Pekka ei kuitenkaan pitänyt kuulemastaan. Hän kiihtyi, näytti suivaantuneelta ja hyökkäsi sanallisesti minua vastaan. Hän väheksyi verkko-opintojani ja epäili sosiaalisia taitojani. Hän kertoi aiemman työnantajansa väheksyneen häntä hänen käytöksensä vuoksi ja sanoi inhoavansa ihmisten lokerointia.
Keskeytin Pekan puheen puolustaen sosiaalisia taitojani ja täsmensin tarkoittaneeni introverttiudella tapaani syventyä saamiini tehtäviin. Pekka rauhoittui ja loppuosa haastattelusta sujui suorastaan leppoisasti. Epäilin kuitenkin mahdollisuuksieni menneen. Sen verran voimakkaasti Pekka tulistui.
Luuloni oli väärä. Eräänä syyskuun perjantaina sain sähköpostiviestin Pekan kollegalta, josta käytän nyt nimeä Pessi. Pessi ilmoitti, että minut oli hyväksytty web-ohjelmoinnin työvoimakoulutukseen, ja koulutus alkoi seuraavana maanantaina. Siis kolmen päivän päästä, ja harkinta-aikaa oli saman verran. Olin hämmentynyt, mutta päätin hyväksyä tarjouksen.
Sunnuntaina Pessi lähetti uuden viestin. Hän sanoi, että “allekirjoittaneelle” oli sattunut pieni vahinko. Koulutus alkoikin vasta tiistaina. Mietin kuinka usein Pessille mahtoi sattua näitä pieniä vahinkoja.
Lupaava alku
Koulutukseen haki satoja henkilöitä ja sisään otettiin 25. Tosin laskujeni mukaan osallistujia oli ensimmäisenä päivänä 26. Joukossa oli melko tasaisesti miehiä ja naisia, ja ikähaarukka oli nuoresta aikuisesta keski-ikäiseen.
Ensimmäisenä päivänä Pekka toivotti meidät tervetulleiksi ja esitteli itsensä. Pessi ei ollut paikalla, mutta Pekka kertoi Pessin huolehtivan koulutuksen puitteista ja Pekan varsinaisesta opetuksesta.
Esittelynsä yhteydessä Pekka kertoi ohjelmointitaustastaan. Toistakymmentä vuotta sitten hänellä oli ollut ohjelmistoalaan liittyvä liikeidea, jonka pohjalta hän aikoi perustaa IT-yrityksen. Pekka ei kuitenkaan pitänyt ajatuksesta, että hän olisi IT-yrittäjä eikä osaisi ohjelmoida, joten hän opetteli ohjelmoimaan. Kertomus kuulosti sillä hetkellä vakuuttavalta ja uskoin Pekan olevan erittäin ammattitaitoinen henkilö.
Pekan pyynnöstä myös me opiskelijat esittelimme itsemme ja kerroimme taustastamme. Koulutuksemme vaihteli liiketaloudesta kieliopintoihin ja me kaikki osasimme jonkin verran ohjelmoida. Ohjelmointikieliä on kuitenkin paljon, eikä kenelläkään meistä ollut kattavaa, niin sanottua full stack -osaamista.
Pekka kertoi meille koulutuksen sisällöstä. Luvassa oli useita merkintä- ja ohjelmointikieliä sekä työkaluja. Koulutus oli jaettu teknologioiden mukaan useaan osaan ja siihen sisältyi kolme projektia ja useita pienempiä tehtäviä. Lopussa oli tyypilliseen tapaan kahden kuukauden työharjoittelu.
Teknologioiden määrä kuulosti vaikuttavalta, mutta tässä vaiheessa en vielä ymmärtänyt miten se vaikuttaisi aikatauluumme ja jaksamiseemme.
Pekka teetti meillä ensimmäiset tehtävämme. Esittelimme pareittain hyviä ja huonoja nettisivuja, otimme käyttöön ensimmäiset kehitystyökalut ja teimme HTML-kieltä käyttäen legendaarisen Hello Wordl! -tehtävän.
Tähän mennessä koulutus oli siis edennyt mallikelpoisesti. Kevyt aloitus, yleisten asioiden listaamista, yhteistyöhön rohkaisemista ja pieniä aloitustehtäviä. Harmi vain ettei tätä iloa jatkunut kauan. Ei edes yhtä kokonaista päivää.
Lyhyitä tietoiskuja
Jo ensimmäisen päivän luennoilla huomioni herpaantui aivan liian usein. Pekka puhui taukoamatta, eikä hän malttanut millään lopettaa. Yritin keskittyä ja kuunnella, mutta sain vain pääni kipeäksi.
Myöhemmät luennot olivat pääosin samanlaisia. Pekka aloitti aamulla rauhallisesti ja havainnollisti luentonsa asianmukaisesti, mutta ei mennyt edes viittätoista minuuttia, kun hän jo kiirehti, hylkäsi havainnollistamisen ja vaihteli aihetta.
Hän ei kyennyt tauottamaan puhettaan vaan eteni suoraan asiasta toiseen ilman yhteenvetoja ja esittelyjä. Hänen selostuksessaan oli aukkoja ja hän ei aina selittänyt mitä hänen käyttämänsä termit tarkoittivat.
Joskus tutoriaaleja läpikäydessämme Pekka unohti, ettei opiskelijoilla ollut samaa oppimateriaalia kuin hänellä itsellään. Seuraavana päivänä hän oletti opiskelijoiden olevan samassa vaiheessa kuin hän. Aivan kuin hän olisi pitänyt luentoja itselleen, ei opiskelijoille.
Koulutuksen alkuvaiheessa pelkäsin, että vaikeuteni seurata luentoja oli puhtaasti henkilökohtainen ongelmani, mutta pian huomasin myös muiden opiskelijoiden olevan vaikeuksissa. Useat henkilöt näyttivät hämmentyneiltä tai suorastaan kauhistuneilta. Vieläkin useampi käyttäytyi välinpitämättömästi ja surffaili netissä, mikä ei näyttänyt Pekkaa haittaavan.
Tilaisuuden tulleen keskustelin aiheesta muiden opiskelijoiden kanssa ja kaikki olivat yksimielisiä. Luennot olivat sekavia ja Pekan puhetta oli vaikea seurata. Asialle oli tehtävä jotain.
Niinpä minä ja useat muut opiskelijat rohkaistuimme, keskeytimme Pekan jaarittelun ja esitimme hänelle tarkentavia kysymyksiä. Silloin Pekka pahoitteli innostuneensa liikaa ja selitti asian uudelleen. Lähetin Pekalle myös kirjallista palautetta, johon hän vastasi kiitoksella.
Usein kysymysten esittäminen sijoittui kuitenkin aivan luennon loppuun, jolloin jouduimme käsittelemään samat perusasiat uudelleen. Kertaus on toki opintojen äiti, mutta olisi ollut parempi, jos luennot olisivat alkujaankin olleet yhtä selkeitä kuin niiden jälkipuinti.
Millään palautteella ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista vaikutusta Pekan opetukseen. Hän otti palautteen vastaan ja teki muutoksia opetukseensa, mutta palasi hiljakseen vanhoihin tapoihinsa.
Pekka alkoi pitää säännöllisesti irrallisia luentoja, joista hän käytti nimityksiä ”lyhyt tietoisku” tai ”aamulämmittely”. Nämä lyhyet lämmittelyt kestivät kuitenkin 20-60 minuuttia ja olivat niin rönsyileviä ja sekavia, että opiskelijoiden olisi pitänyt voida tutustua niiden sisältöihin ennakkoon, jotta niistä olisi ollut jotain hyötyä. Pekka piti kuitenkin tietoiskunsa ilman ennakkovaroitusta.
Tietoiskuissaan Pekka käsitteli usein tietyn ohjelmointiongelman ratkaisemista ja näytti meille koodivaihtoehtoja. Tällöin olisi ollut hyödyllistä, että opiskelijat olisivat voineet koodata samaan aikaan Pekan esimerkin mukaan, mutta siitä ei tullut mitään. Pekka puhui nopeasti ja muokkasi kerran kirjoittamaansa koodia niin ripeästi ja niin monta kertaa, ettei opiskelijalle jäänyt mahdollisuutta oppia kuin yksittäisiä avainsanoja.
Pekka luonnehti tietoiskujaan selventäviksi ja kertoi niiden jälkeen ”meidän nyt hallitsevan kaikki käsitellyt asiat”. En tiedä oliko kyse huolimattomasta retoriikasta vai uskoiko hän todella tiedon siirtyvän ihmisestä toiseen tuosta vain. Pekka ei tarkastanut millään tavoin olimmeko ymmärtäneet mitään.
Toisinaan luennot hyytyivät siihen etteivät Pekan esimerkkisovellukset toimineet tai hän ei tiennyt millä menetelmällä toteuttaisimme jonkin sovelluksen osan. Tällöin käytimme osan päivästä seuraten hänen debuggaamistaan tai yritystä löytää sopiva ohjelmakirjasto. Näistäkin tapauksista saattoi oppia jotain, mutta samalla menetimme aikaa, jonka olisimme voineet käyttää lukemiseen tai koodaamiseen.
Jonkinlainen erehdys
Ensimmäinen laaja koodaustehtävämme oli HTML- ja CSS-kielillä toteutettava verkkokauppasivusto. Sivuston piti olla responsiivinen, eli sen piti mukautua kaikille näyttölaitteille, ja lisäksi sen piti sisältää tuotesivuja, infosivuja ja etusivun.
Jos tietotaitomme ja aikataulumme olisi ollut kohdallaan, olisi tehtävä saattanut olla innostava ja opettavainen, mutta niin ei ollut. Koulutusta oli kestänyt vain kolme päivää, eikä Pekka ollut kertonut meille responsiivisuudesta muuta kuin HTML-tiedoston metatiedot ja elementtien suhteellisten mittojen määrittämisen prosentteina.
Lisäksi meillä ei ollut Moodle-tunnuksia, joten emme päässeet käsiksi koulun oppimateriaaleihin, ja aikaa tehtävän tekemiseen oli vain yksi koulupäivä, perjantai. Käytännössä monet meistä käyttivät tehtävän tekoon kallisarvoisen viikonlopun, jonka olisimme tarvinneet sekavista luennoista palautumiseen.
Samaan aikaan koronavirus levisi Suomessa ja puolet opiskelijajoukostamme lähetettiin etäopiskeluun. Sen seurauksena ensimmäinen puolisko meistä sai Moodle-tunnuksensa ja toinen puolisko sai pärjätä ilman.
Tehtävä tuntui mahdottomalta. Pekka oli kertonut meille hyvin vähän yhtään mitään ja hyppäys yksittäisistä HTML-elementeistä responsiiviseen verkkokauppaan tuntui valtavalta.
Oli siis selvää, että seuraavana maanantaina esittelimme koko ryhmälle karkeaakin karkeampia tekeleitämme ja selitimme hätääntyneinä, että aika loppui kesken. Kokemus oli nöyryyttävä.
Valitettavasti sama kuvio toistui koko koulutuksen ajan. Pekka teki suuria hyppäyksiä ja jätti tärkeitä perusasioita käsittelemättä. Emme esimerkiksi käyneet läpi tietokantojen perusteita, vaikka meidän piti myöhemmin ymmärtää mitä tietokannat ovat. Pythonia opiskellessa ohitimme olio-ohjelmoinnin, vaikka sitä seurannut Flaskin opiskelu vaati Pythonin olioiden hallinnan.
Tehtävä- ja lukuläksyjä antaessaan Pekka ei aina antanut selkeitä tavoitteita, vaan kertoi katsovansa seuraavana päivänä missä vaiheessa olimme. Usein hän yllätti meidät hyppäämällä reilusti oppimateriaalissa eteenpäin olettaen kaikkien jo lukeneen sitä edeltäneet osat. Jäimme pahasti jälkeen, eikä kukaan meistä kyennyt tekemään kaikkia tehtäviä.
Pysyäkseni mukana opetustahdissa ja ymmärtääkseni luennoilla käsiteltyjä asioita, opiskelin itsenäisesti omalla ajallani. Muutkin opiskelijat tekivät niin, mutta jouduimme silti vielä projekteja edeltävinä päivinä kertaamaan ensimmäisten luentojen perusasioita.
Epärealistisen aikataulun ja hyppelehtivän opetuksen myötä suurin osa opiskelijoiden projekteista jäi kehitysvaiheen alkupäähän. Usein vaaditut perustoiminnot, kuten autentikointi, salasanan vaihto ja sähköpostin lähetys puuttuivat, ja käytettävyys, responsiivisuus ja ulkoasu olivat vielä mietinnän alla. Meillä ei ollut riittävää perusosaamista kaiken vaaditun toteuttamiseen. Projektiaika meni perusasioiden opetteluun.
Jo ensimmäisestä projektista alkaen osa opiskelijoista ei saanut mitään aikaiseksi ja tämä joukko kasvoi talven aikana. Opiskelijat alkoivat vältellä projektiensa esittelyä ja useat totesivat ettei heillä ole mitään esiteltävää.
Projekteja pahempaa oli kuitenkin se millaiseksi kiire muutti opiskelumme ja koodaamisemme. Meillä ei ollut mahdollisuutta syventyä ratkaistaviin ongelmiin ja eri työkalujen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ehdimme vain silmäilemaan oppimateriaalin ja kopioimaan sitten Internetistä valmiita koodiratkaisuja.
Ja sitten koitti tapaus joululoma. Joulun lähestyessä Pekka kertoi, ettei meillä ole joululomaa, mutta itse muistin asian toisin. Kysyin asiasta sähköpostitse sekä TE-toimiston virkailijalta että Pessiltä. Virkailija vastasi nopeasti ja ilmoitti loman alkamis- ja päättymispäivät. Pessin vastaus viipyi.
Kerroin uutiseni Pekalle, ja hän sanoi tarkistavansa asian. Pian tämän jälkeen sain Pessiltä sähköpostia. Pessi selitti, että oli sattunut jonkinlainen erehdys, ja että koulutukseen todellakin kuului joululoma. Hän kertoi myös, että loma kannattaa käyttää ohjelmointiin, koska vain ohjelmoimalla oppii ohjelmoimaan.
Tässä kohtaa pidin Pessiä ääliönä. Hän puuttui opiskelijan vapaa-aikaan, antoi huonon neuvon ja perusteli sen väärin. Ohjelmointia voi oppia muillakin tavoilla kuin vain ohjelmoimalla, eikä ohjelmoinnin oppminen ole peruste olla lepäämättä. Me todella tarvitsimme lomaa.
Pekka oli kuitenkin suunnitellut koulutuksen aikataulun ilman lomaa. Sen vuoksi viimeisen teknologian opetteluun ja projektin tekoon jäi aikaa vain kaksi viikkoa. Kiire siis paheni ja yli puolella opiskelijoista ei ollut projektiajan päätyttyä mitään esiteltävää.
Et edes kuulu tähän ryhmään
Minun on myönnettävä, että Pekka näki paljon vaivaa havainnemateriaalin laatimiseen. Hän laati suuria miellekarttoja koulutuksen sisällöstä, jotka puutteistaan huolimatta helpottivat aikataulun ja asiasisältöjen hahmottamista. Hän jakoi myös auliisti koodiesimerkkejään Slack-palvelun kautta ja helpotti siten omatoimista opiskeluamme.
Varsinainen oppimateriaali oli kuitenkin tavattoman kirjavaa. Parhaan materiaalin tarjosivat amerikkalaiset verkkopalvelut, ja vieläpä ilmaiseksi. Huonoimman materiaalin tarjosivat, öhöm, suomalaiset.
Javascriptin ja PHP:n opiskelu tapahtui suurelta osin verkkokursseilla, jotka oli tuottanut suomalainen verkko-opintoja tarjoava yritys. Käytän yrityksestä tässä kirjoituksessa nimeä Hajoke.
Hajokkeen oppimateriaalin kieli oli vaikeaselkoista ja puutteellista. Tehtävissä oli merkittäviä bugeja ja ne olivat kaukana käytännön kehitystyöstä.
Pekkakaan ei ollut tyytyväinen Hajokkeen oppimateriaaliin. Hän kertoi meille yksityiskohtaisesti huomaamistaan epäkohdista ja valitti ettei yritys ollut korjannut raportoituja bugeja. Pekka ei kuitenkaan luopunut Hajokkeen käytöstä, vaan kertoi voimallisesti ettei oppimateriaali voi olla aina hyvää.
Hajokkeen lisäksi myös koulun oma oppimateriaali oli puutteellista. Teoriaosuudet olivat Hajokettakin niukempia ja sisälsivät usein epäasiallista kieltä. Esimerkiksi HTML5-kielestä kerrottiin, että kyseisen kielen hallitsevat henkilöt suoriutuvat mainituista ongelmista, ja ”jos lukija ei edes tiedä mitä mainitut termit tarkoittavat, hän ei edes kuulu tähän ryhmään”.
Toisin sanoen, lukijalle ei kerrottu mitään HTML5-termeistä, vaan häntä pilkattiin siitä ettei hän tiedä niitä. Hyvänen aika, kyseessä on oppilaitos. Tietenkään opiskelija ei tiedä ennestään mitä mainitut termit tarkoittavat. Hän on tullut oppilaitokseen oppimaan.
Omien sanojensa mukaan Pekka ei ollut laatinut koulun oppimateriaalia, eikä hän tiennyt kuka ne oli laatinut. Oppimateriaalia ja sähköpostiviestejä verrattuani epäilin kirjoittajaksi Pessiä, joskin en koskaan varmistanut asiaa.
Oppimateriaalin käsittelyn yhteydessä kävi myös ilmi ettei Pekka ollut itse lukenut niitä. Tämä lienee syy sille miksi hyppäsimme verkkosivujen perusteista responsiiviseen verkkokauppaan ja miksi Pekka ei tuntenut työkaluja, jotka oppimateriaalissa esiteltiin.
Kopioitu ohjelmakoodi
Koulutuksen alussa Pekka vaikutti tietävän kaiken. Hän puhui ohjelmointikielistä, koodieditoreista, kirjastoista, pilvipalveluista, verkkokursseista, viestintävälineistä, versionhallinnasta ja monesta muusta. Termien tykitykselle ei tullut loppua, ja koska en tiennyt puoliakaan siitä mistä Pekka puhui, pidin häntä todellisena ICT-alan ammattilaisena.
Mitä pidemmälle koulutuksessa edettiin, sitä enemmän kuitenkin epäilin tiesikö Pekka sittenkään niin paljon kuin hän antoi meidän ymmärtää.
Kertoessaan eri teknologioista Pekka hapuili ja joutui lukemaan katkelmia oppimateriaalista. Hän vastasi oppiaiheita koskeviin kysymyksiin pitkillä ja rönsyilevillä vastauksilla, jotka käsittelivät enimmäkseen muita asioita kuin itse kysymys.
Esitellessään ohjelmien toimintaa, Pekka ei pysynyt suoritusjärjestyksessä, vaan jätti useita kohtia välistä, selitti asiat laveasti ja eteni joskus takaperin. On siis mahdollista ettei hän tuntenut tietokoneohjelmien suoritusjärjestystä, tai ei vain välittänyt siitä.
Ajoittain Pekka tunsi aiheen huonommin kuin opiskelijat, jolloin päädyimme oikomaan hänen opetukseensa sisältyviä asiavirheitä. Pekka ei esimerkiksi ymmärtänyt olio-ohjelmointia, vaan selitti useimmat termit väärin, eikä vaikuttanut ymmärtävän mikä luokkien, konstruktoreiden ja olioiden välinen suhde on. Lisäksi hän käytti vanhentunutta tiivistefunktiota ja vesitti siten sovelluksensa tietoturvan.
Joissakin asioissa ymmärsin Pekan tietämättömyyden vasta myöhemmin. Esimerkiksi kerran hän kertoi meidän liittävän Visual Studio Code -koodieditorin GitHubiin. Myöhemmin aihetta opiskeltuani ymmärsin, että todellisuudessa liitimme ulkoisen GitHubissa sijaitsevan repositorion paikalliseen Git-repositorioon ja Visual Studio Code oli vain vaihtoehtoinen työkalu, jolla tämä toimenpide suoritettiin.
GitHubin yhteydessä Pekka ei ensin kertonut meille mitään Gitistä, joka oli koko aihealueen tärkein työkalu, vaan jätti meidät yksin asian kanssa. Hän muutti mielensä vasta sitten, kun tarpeeksi moni opiskelija oli kysynyt häneltä miten Gittiä käytetään. Pekan ohjeilla Gitin käyttö oli kuitenkin epävarmaa ja sekavaa. Sekä Pekka että opiskelijat näkivät konsoleissaan lähinnä virheilmoituksia.
Tietämättömyyttä vakavampi asia oli kuitenkin Pekan asenne. Hän ei ollut kiinnostunut teoriasta, kokonaisuuksista ja perusasioista, vaan halusi vain saada jotain nopeasti valmiiksi.
Tästä syystä Pekan ohjelmointiprojektit etenivät aina samalla kyseenalaisella tavalla. Hän kopioi internetistä yhden tai useamman valmiin ohjelmakoodin, teki niihin omat muutoksensa, etsi internetistä ohjeita miten ohjelman virheet korjataan ja esitteli lopulta ”oman” sovelluksensa. Lisäksi minun on huomautettava, etten tarkoita valmiilla koodilla ohjelmakirjastoja, vaan itse pääohjelmaa.
Pekka ei siis ohjelmoinut sovelluksiaan itse, vaan käytti muiden kehittäjien kirjoittamaa valmista koodia. Jos hän ei ymmärtänyt kopioimaansa koodia, hän totesi, että se on vain pakko hyväksyä. Projekteja tehdessämme Pekka yleensä valitsi meille valmiit koodit, joiden pohjalta teimme sovelluksemme.
Viritetty tiejyrä
Jos Pekasta pitäisi sanoa yksi hyvä puoli, niin se on ahkeruus. Hän työskenteli pitkää päivää, jakoi runsaasti vinkkejä, laati havaintomateriaalia ja antoi yhteistä ja henkilökohtaista tukea tehtävien ja ohjelmointiprojektien tekemiseen.
Toisinaan Pekka käytti taukonsa tiedonetsintään tai opiskelijoiden neuvontaan. Joinain aamuina hän kuulosti väsyneeltä ja kertoi jatkaneensa edellisenä iltana tai viikonloppuna ohjelmointiongelmien ratkomista.
Valitettavasti Pekka oli ahkeruutensa lisäksi myös malliesimerkki impulsiivisesta ihmisestä. Hänen puheenaiheensa vaihtuivat nopeasti; hän esimerkiksi kertoi meidän siirtyvän seuraavaksi syömään, jatkoi sen jälkeen opetusta, puhui jälleen syömään menosta ja jatkoi jälleen opetusta. Monet opiskelijat turhautuivat ja poistuivat luokasta, jatkui luento tai ei.
Pekan ennakkotiedot opetuksen sisällöstä eivät välttämättä pitäneet paikkaansa. Hän esimerkiksi sanoi monta kertaa javascriptin ohjatun käsittelyn päättyneen, mutta jatkoi yhä uudelleen javascriptin opetusta.
Pekka sanoi useista tehtävistä ettei niitä tarkasteta, mutta kyseli myöhemmin olimmeko tehneet ne ja pyysi jotakuta esittelemään oman ratkaisunsa. Kerran jouduimme käyttämään aiempaa tehtävää uuden tehtävän pohjana, vaikka Pekka oli kertonut ettei kyseiseen tehtävään enää palata.
Suunnitelmien muuttuminen on toki ymmärrettävää, mutta Pekka muutti suunnitelmia jatkuvasti, eikä kertonut sille mitään syytä. Ennakkotiedot eivät pitäneet paikkaansa ja työjärjestys muuttui hetken mielijohteesta.
Kun useampi opiskelija ei pysynyt mukana ohjatussa tietokannan luomisessa, jatkoi Pekka esitystään kuin viritetty tiejyrä. Tarkoituksena olisi ollut seurata hänen esimerkkiään ja toistaa samat asiat omalla tietokoneella, mutta Pekalla oli kiire. Kun hän kysyi olivatko kaikki tehneet viimeisen tietokannan käsittelyä koskevan tehtävän, jouduimme selittämään hänelle monta kertaa, ettemme olleet edes aloittaneet sitä.
Joskus Pekka kysyi opiskelijoilta onko kaikki selvää ja käykö päivän suunnitelma, mutta vastasi itse kysymykseensä ja siirtyi seuraavaan asiaan. Myöhemmin opiskelijat rohkaistuvat esittämään kysymyksiä, jolloin kävi ilmi ettei suurin osa opiskelijoista ollut ymmärtänyt mitään.
Kun sanoin Pekalle kesken luennon etten pysty omaksumaan asioita enää yhtään nopeampaa, hän naurahti ja antoi meidän lepuuttaa aivojamme esittelemällä uuden koodieditorin. Se oli hänen käsityksensä aivojen lepuuttamisesta.
Välillä Pekka esitteli meille myös pimeän puolensa. Hän ei pitänyt koodini kommenttien määrästä ja huusi koko luokan kuulleen. Sain hänet kuitenkin rauhoittumaan kerrottuani olevani vielä kokematon ja käyttäneeni kommentteja useiden eri koodivaihtoehtojen kokeiluun.
Välillä Pekka kertoi meille poissa olevien opiskelijoiden henkilökohtaisista asioista, kuten poissaolojen syistä ja aikeista lopettaa koulutus. Toisaalta hän kertoi myös paljon omasta elämästään. Sain tietää hänen ikänsä, asuinalueensa, ruokailutottumuksensa, työhistoriansa, harrastuksensa, lasten olemassaolon ja puolet luottokortin numerosarjasta.
99,9999 prosentin varmuus
Koko koulutuksen aikana en tavannut Pessia kertaakaan. Sain häneltä kaksi sähköpostia, mutta en tiennyt miltä hän näyttää ja kuulostaa. Kerroin Pekalle epäileväni Pessin olevan satuolento, mikä sai hänet nauramaan makeasti.
Pekan mukaan Pessi huolehti koulutuksen puitteista, ja arvelin hänen tarkoittaneen opetustiloja, tietokoneita, palvelimia ja opetusmateriaalia. Näissä puitteissa oli kuitenkin merkittäviä puutteita.
Noin kahden kuukauden opiskelun jälkeen käytössämme ollut opetustila päätyi yllättäen toisen ryhmän käyttöön, jolloin Pekka joutui etsimään korvaavan tilan. Tästä alkoi kuukausia kestänyt epäselvä tilanne, jossa opetustila vaihtui viikoittain tai jopa päivittäin. Usein tilaa ei ollut ollenkaan, jolloin opiskelijat saattoivat vain käydä koululla ja palata takaisin kotiinsa.
Puolet opiskelijoista opiskeli koronan vuoksi etänä, ja tilojen puutteen ja koronarajoitusten vuoksi siirryimme lopulta kokonaisuudessaan etäopetukseen. Luennot tapahtuivat videoneuvotteluissa ruutujakoa hyödyntäen.
Joulun lähestyessä kävi ilmi, että koulun käyttämä pilvipalvelu ei toiminut luotettavasti, joten emme voineet siirtää projektejamme tuotantoon. Pekka oli aiemmin kertonut, että palvelin toimii 99,9999 prosentin varmuudella.
Ratkaisuksi otettiin kaupallinen pilvipalvelu, jota varten opiskelijoiden piti amerikkalaiseen tapaan ilmoittaa palveluntarjoajalle pankki- tai luottokorttinsa numero. Osa opiskelijoista ei tähän suostunut, ja vain harva projekti ylsi tuotantovaiheeseen.
Pekka suhtautui näihin ongelmiin asiallisesti ja rakentavasti, mutta ehkä myös liian uhrautuvasti. Hän ei lykännyt vastuuta Pessille, vaan sanoi aina selvittävänsä asian.
Opiskelijoiden kapina
Koulutuksen edetessä opiskelijat alkoivat yhä enemmän kapinoida Pekkaa vastaan. Alkuun tämä näkyi passiivisena käytöksenä, poissaoloina ja tehtävien tekemättä jättämisenä. Luokan perällä olevat opiskelijat eivät enää huomioineet Pekkaa, vaan juttelivat keskenään tai puuhailivat yksin tietokoneillaan.
Olin itse niin huolestunut koulutuksen sekavuudesta, että perustin opiskelijoille ”salaisen” pikaviestikanavan, jossa saatoimme purkaa tuntojamme. Kanavaan tulvi turhautuneita viestejä, joissa ihmiset valittivat luentojen sekavuutta ja mahdotonta aikataulua. Mietimme yhdessä mitä voisimme tehdä asialle ja ehdotin yhteydenottoa koulutuksen tilaajaan eli paikalliseen TE-toimistoon.
Lähetin yhteydenottopyynnön ja sain puhelimen päähän TE-toimiston koulutusasioista vastaavan henkilön. Äänensävystä ja sanavalinnoista päätellen hän oli minulle ilmeisen närkästynyt. Hän puolusti kouluttajaa ja sanoi luottavansa kouluttajan kykyyn karsia pois henkilöt, joiden osaaminen ei riitä.
Periaatteessa virkailija oli oikeassa, sillä kyseessä ei ollut ohjelmoinnin peruskoulutus vaan täydentävä työvoimakoulutus. Näin siis virallisesti. Mutta käytännössä koulutus oli niin rikkonainen ja kiireinen, että siinä pärjääminen olisi vaatinut osaamista, jonka avulla olisi työllistynyt ilman lisäkoulutustakin.
Kerroin uutiseni muille opiskelijoille; pelastusta ei ollut odotettavissa, meidät oli hylätty. Pohdimme mitä teemme, ja totesin, että meidän on vain kestettävä. Teemme parhaamme ja opintojen päätyttyä voimme jättää koulutuksen taaksemme. Tosin minä päätin vielä kirjoittaa kokemukseni julki.
Etäopiskelun ja videoneuvotteluiden myötä läsnäolijoiden määrä putosi viiteentoista ja osa videoneuvottelujen osanottajista ei vastannut Pekan äänen esittämiin pyyntöihin.
Koulutuksen loppupuoliskolla opiskelijat olivat niin turhautuneita, että he hyökkäsivät videoneuvottelujen aikana avoimesti Pekkaa vastaan. Osa heistä oli selannut työpaikkailmoituksia ja huomannut etteivät työnantajat tarvitse Pekan valitseman frameworkin osaajia. Yksi opiskelijoista sanoi suoraan, ettei koulutus ollut ohjelmoinnin opiskelua vaan koodin kopiointia. Ajoittain Pekka joutui jopa pilkan kohteeksi.
Mitä koulutuksesta jäi käteen?
On ilmeistä ettei Pekan ja Pessin työvoimakoulutus onnistunut. Vain muutama opiskelija sai työharjoittelupaikan ja pyöreästi puolet katosi jonnekin.
Kun keskustelimme Pekan johdolla työharjoittelupaikan etsimisestä, kerroimme mitä työnantajat olivat meille vastanneet. ”Liian vähän kokemusta, etsimme kokeneempia työntekijöitä, liikaa juniorikoodareita, juniorit haittaavat senioreiden työskentelyä, emme ota harjoittelijoita epävarmassa tilanteessa, vaadimme korkeakoulututkintoa, vaadimme korkeakouluopintoja, enemmän kokemusta, enemmän kokemusta isoista projekteista”, ja niin edelleen.
Tarvitaan siis paljon enemmän kuin työvoimakoulutus, jotta työtön työllistyisi koodariksi. Vuosien opiskelua korkeakoulussa, runsaasti isoja projekteja ja mielellään pari vuotta töissä jonkun toisen työnantajan palkkaamana.
Olen kysynyt itseltäni useaan kertaan miksi valtio ja TE-toimistot käyttävät verorahoja työvoimakoulutukseen ja miksi ne luottavat sokeasti kouluttajan osaavan asiansa? Arvelisin kyseessä olevan pyhä suomalainen arvo nimeltä luottamus, jota ei ole soveliasta rikkoa. Ja luottamus ei rikkoudu, kun kukaan ei puhu. Ehkä siksi TE-toimisto ei koskaan pyytänyt minulta palautetta koulutuksesta. Palveluntarjoajan sana riittää.
Mutta onko tässä koulutuksessa saamani opetus huonointa, mitä olen koskaan saanut. Valitettavasti ei.
Huonoimmat kohtaamani opettajat ovat madelleet opiskelijoiden eteen, improvisoineet jotain ja lähettäneet sitten kaikki tekemään jotain yhdentekevää. Ja se kaikista huonoin opettaja oli yleensä poissa ja paikalle saavuttuaan ehdotti, että opiskelijat menisivät (taas) kahville.
Pekka oli ehkä sekava, mutta hän oli ahkera. Hän ei osannut opettaa, mutta kertoi mitä asioita kannattaa opiskella ja mistä saa lisätietoa. Hän yritti parhaansa ja ylitti omat rajansa.