Assiuden kenties keskeisin piirre on uppoutuminen tai jumiutuminen tiettyyn yksittäiseen asiaan. Tällöin assi syventyy ajattelemaan ja käsittelemään asiaa muun toiminnan kustannuksella.
Esimerkiksi itselläni kyse voi olla geopoliittisen historian pohdinnasta ruoanlaiton sijaan tai kenkien kuntokartoituksesta ulos lähtemisen sijaan. Molemmissa tapauksissa unohdan mitä olin alkujaan tekemässä, jolloin pienen arkisen asian hoitaminen on suuri haaste.
Uppoutuminen voi olla lyhytaikaista muutaman sekunnin haparointia tai pitkäaikaista useita päiviä kestävää ulottuvuuksien tutkimista. Se voi päättyä assin omasta havahtumisesta tai ulkopuolisen vaikutuksesta.
Assi ei välttämättä itse tiedosta uppoutumistaan vaan toimii luontaisen taipumuksensa mukaan. Asiat tulevat mieleen, niitä käsitellään ja niitä pohditaan, kunnes väsymys tai ulkopuolinen ärsyke haittaavat keskittymistä tai asiassa ei ole enää mitään käsittelemistä.
Uppoutumisen kohteet
Uppoutumisen kohde voi olla pieni tai suuri. Se voi olla yksittäinen sana tai kokonainen kirja. Se voi olla huonekalujen järjestys tai maailmankaikkeuden syntyä koskeva teoria. Toki se voi olla myös punaisen paidan kierto pesukoneen rummussa tai mielikuva suureellisesta maalauksesta.
Joskus uppoutuminen on todella massiivista. Tällöin on kyse pitkäaikaisesta suuren asiakokonaisuuden käsittelystä, joka vaatii suunnatonta tiedon keräämistä, mieleenpalauttamista ja analysointia. Kyseinen asiakokonaisuus on todennäköisesti assin suuri mielenkiinnonkohde, joka jaksaa innostaa häntä päivästä ja vuodesta toiseen.
Esimerkiksi itse innostun joskus tämän nettisivun muotoilusta ja kokeilen tuntikausia erilaisia värejä, leveyksiä, korkeuksia, pyöristyksiä, marginaaleja ja rivivälejä. Välillä olen tyytymätön yksittäiseen kuvaan ja työstän sen Photoshopilla tai Inkscapella uusiksi. Välillä tutkin W3Schoolsia etsien sopivia komentoja saadakseni haluamani lopputuloksen.
Jossain vaiheessa en enää kestä palelua, nälkää, janoa ja väsymystä ja tajuan istuneeni viisi tuntia tietokoneen äärellä ilman taukoja. Puhelimeen laittamani ruokailuhälytys on soinut kaksi kertaa, mutta olen ollut niin uppoutunut muotoilun maailmaan, etten ole reagoinut hälytysääneen. Tiedän, kuulostaa hullulta ja haitalliselta.
Mitä suuremmasta asiasta on kyse, sitä suurempi on pakkomielteeni saattaa asia loppuun. Esimerkiksi tämän tekstin muokkaaminen on vallannut mieleni niin perinpohjaisesti, että en malta tehdä mitään muuta.
Ulkopuolisen näkökulma
Ulkopuolisen silmin uppoutuminen voi näyttää jumiutumiselta; assi lakkaa tekemästä mitään tai tekee koko ajan yhtä ja samaa asiaa. Hän ei välttämättä reagoi puheeseen vaan on kuin valveunessa. Ulkopuolinen saattaa pitää assia tyhmänä tai hulluna ja kenties tirskauttaa pienen naurunhörähdyksen. Ikävää.
En tietenkään hyväksy mielipahaa aiheuttavaa pilkantekoa, mutta ymmärrän miksi neurotyypilliset ulkopuoliset kokevat assin käytöksen häiritsevänä. Olen nimittäin nähnyt ja kuullut oman käytökseni ja olemukseni moneen kertaan ulkopuolisen näkökulmasta. En kuitenkaan varastamalla kenenkään ruumista, vaan katselemalla itseäni videolta.
Ensimmäisen videoesiintymiseni näkeminen oli minulle järkytys; en ollut koskaan tajunnut sitä kuinka ujolta ja ilmeettömältä näytän. Videolla kuljeskeleva poika tuijotti välillä maahan, välillä pensaisiin, mutta ei koskaan kameraan tai muihin ihmisiin. Hän puhui vähän, eikä puheesta meinannut saada selvää. Ajattelin olevani häpeällisen surkea ihminen. Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, etten ole surkea vaan uppoutunut ajatuksiini.
Videotallenne ei ole ainoa tapa, jolla olen päässyt tarkastelemaan assin käytöstä ulkopuolisen näkökulmasta. Olen kohdannut useita diagnosoituja ja ei-diagnosoituja autismin kirjon ihmisiä ja huomannut heidän käytöksessään paljon tuttuja piirteitä. He ovat ilmeettömiä, eivät ota katsekontaktia, eivätkä vastaa, kun heitä puhutellaan. Ymmärrän siis hyvin miksi hermostutan muut ihmiset pelkällä läsnäolollani.
Uppoutuminen sosiaalisissa tilanteissa
Kyky uppoutua soveltuu kehnosti sosiaalisiin tilanteisiin. Jos assi on uppoutunut johonkin asiaan jo ennen tilannetta, hänen on vaikea keskittyä kuunteluun ja uuteen aiheeseen. Toisaalta hän saattaa myös jäädä pohtimaan toisen keskustelijan puheessa olevaa yksityiskohtaa, kun kaikki muut ovat jo edenneet seuraavaan aiheeseen.
Kun esimerkiksi itse kuuntelen ihmisten puhetta, keskityn ymmärtämään jokaisen lauseen ja asiakokonaisuuden. Jos puheeseen sisältyy yksikin ristiriita tai epäselvyys, se voi viedä minut hämmennyksen tilaan, jossa yritän ymmärtää mitä puhuja tarkoittaa kyseisellä yksityiskohdalla ja miten se liittyy muihin puheen yksityiskohtiin. Tällöin puhuja saattaa hermostua ja kysyä minulta kuuntelenko häntä ollenkaan. Itse puolestani pyydän häntä palaamaan epäselvään kohtaan ja vastaamaan kysymyksiini.
Joskus saavun keskustelutilanteeseen pohtien pakkomielteisesti jotain hankalaa asiaa. Tällöin muiden läsnä olevien ihmisten muita asioita koskevat kommentit tuovat minulle lähinnä päänsärkyä, yritänhän keskittää kaiken huomioni hankalan asian selvittämiseen. Ennen pitkää joku kysyy minulta kuuntelenko häntä ollenkaan.
Uppoutuminen keskustelussa toimii myös toisin päin: assi saattaa selostaa uppoutumisen kohdettaan ääneen, jolloin keskustelukumppanit saavat pureksittavakseen valtaisan määrän yksityiskohtia. Muut ovat jo kyllästyneet aiheeseen, kun assi on vasta pohjustanut suuren puheensa. Saatan esimerkiksi itse selostaa ääneen kaikki päivän tai viikon aikana lukemani politiikkaa koskevat uutiset. Selostuksen ohessa vertailen uutisia vanhempiin uutisiin, luettelen löytämiäni ristiriitoja ja esitän omia hypoteesejäni. Juttuni jatkuu, kunnes kuulijani ärähtää tai tekee katoamistempun.
Uppoutumiseen puuttuminen
Uppoutumista on vaikea estää, sillä se on tahdosta riippumaton ominaisuus. Olen joskus yrittänyt keskittyä vain ja ainoastaan muiden ihmisten näkemiseen ja kuuntelemiseen ja estänyt itseäni ajattelemasta yhtään mitään, mutta jossain vaiheessa minut on silti herätetty mietteistäni.
Toisaalta miksi uppoutumista pitäisikään estää? Uppoutumisen estäminen olisi samalla ajattelemisen estämistä ja ajattelemisen estäminen olisi kuin aivokuolleeksi määräämistä. Ilman ajattelemista assi olisi kykenemätön huolehtimaan itsestään ja tarvitsisi jatkuvaa huolenpitoa.
On kuitenkin tilanteita, joissa uppoutuminen on syytä keskeyttää ainakin hetkeksi. Esimerkiksi aikataulun noudattaminen vaatii yleensä ripeää toimintaa ilman ylimääräistä pohdiskelua. Opiskeluvuosinani kadotin aamuisin ajantajuni ja myöhästyin luennoilta, mutta sitten opettelin keskittymään vain tärkeimpien aamutoimien tekemiseen, ja selvitin kuinka paljon tarvitsin aikaa siirtyäkseni kotiovelta luokkatilaan. Hiljakseen vaivannäköni tuotti tulosta, ja opin täsmällisemmäksi.
Toinen uppoutumisen haittaama tilanne on yhteistyötä koskeva keskustelu. Jos ryhmä ihmisiä haluaa toimia tehokkaasti, heidän on keskusteltava sujuvasti, eikä assi voi tällöin olla omissa ajatuksissaan. Kirjoittaen käyty keskustelu voi olla hänelle suullista keskustelua helpompaa, mutta kyky keskittyä suullisessa viestinnässä avaa assille monia ovia yhteiskuntaan ja työelämään.
Uppoutumisen voi keskeyttää assin itsensä lisäksi myös ulkopuolinen henkilö. Tällöin on kuitenkin vaara, että assi hermostuu tai jopa raivostuu ylimääräisestä häiriöstä. Hermoilu voi vähentyä, jos assi tiedostaa taipumuksensa uppoutua asioihin ja ymmärtää miksi uppoutumisen keskeyttäminen voi olla hyödyllistä. Toinen keino on kertoa omasta assiudestaan ja uppoutumisestaan lähimmille ihmisille, jolloin he osaavat puuttua siihen oikealla tavalla.
Olen esimerkiksi itse selvittänyt itselleni kuinka tärkeää täsmällisyys on yhteisprojekteissa. Sen lisäksi suosin väljiä aikatauluja, jolloin ehdin uppoutua asioihin haittaamatta kokonaisaikataulua. Olen myös kertonut uppoutumisestani joillekin lähimmäisilleni, jolloin he käskyttämisen sijaan huomauttavat asiallisesti. On paljon miellyttävämpää huomata toisen ihmisen hymyilevän ja esittävän kysymyksen kuin räksyttävän suu vaahdossa.
Mistä uppoutuminen johtuu?
On todennäköistä, että taipumus uppoutua asioihin johtuu sekä assin kyvystä keskittyä yksityiskohtiin että heikkoudesta hahmottaa kokonaisuuksia. Näiden kahden ominaisuuden seurauksena assi todennäköisemmin käy mielessään läpi asian yksityiskohtia kuin toimii suoraan kokonaisuuden mukaisesti.
Esimerkiksi pukeutuminen ei välttämättä ole assille pelkkä pukeutuminen vaan vaatteita, kenkiä, huoneita, käytäviä, kaappeja, hattuhyllyjä, auringonpaistetta, pilvisyyttä, sadetta, kylmää, kuumaa, hikoilua, palelua ja tulevia sosiaalisia tilanteita. Kaikki nämä yksityiskohdat eivät muutu suoraan toiminnaksi vaan ne pitäisi ensin koota kokonaisuudeksi nimeltä pukeutuminen.
Tämä ei ole kuitenkaan vielä tyhjentävä vastaus, sillä se ei esimerkiksi kerro miksi assi hahmottaa nimenomaan yksityiskohdat hyvin ja kokonaisuudet huonosti. Vastaukseen liittyy myös se filosofinen ongelma, että miksi yksityiskohtien ajattelu on uppoutumista, mutta kokonaisuuden ajattelu ei ole. Puhumattakaan siitä, mitä kokonaisuudella oikeastaan tarkoitetaan.
Uppoutumisen hyödyt
Uppoutumisen kenties hienoin puoli on kyky tehdä jotain suurta ja yksityiskohtaista. Kenties jotain todella monimutkaista ja useimpien ihmisten käsityskyvyn ulkopuolelle menevää. Kyse voi olla esimerkiksi maalauksesta, kasvuyrityksestä tai vaikkapa tieteellisestä teoriasta.
Assien ja neurotyypillisten ihmisten tuotteliaisuus eroaa lähinnä assin kykynä keskittyä massiiviseen määrään yksityiskohtia ja taipumuksena uppoutua kohteen tekemiseen muiden asioiden kustannuksella. Assius yksinään ei tee assista tutkijaa tai taiteilijaa, mutta riittävä harjoittelu ja tiedonhankinta auttavat asiaa.
Kyky uppoutua on vasta ominaisuus, ei saavutus.