Minun on yleensä vaikea kehua itseäni ja kuvailla osaamistani, sillä olen niin keskittynyt asiakysymyksiin. Ymmärrän kuitenkin, että itsestään kertominen helpottaa kummasti työllistymistä ja tutustumista, joten minun on syytä kertoa mitä osaan.

Kirjoittaminen

  • Henkilökuva, reportaasi, haastattelu
  • Novelli, audiovisuaalisen tuotannon käsikirjoitus
  • Tuotekuvaus, tuoteryhmäkuvaus
  • Raportti, tarjouspyyntö, tarjous
  • Pöytäkirja, toimintasuunnitelma, toimintakertomus

Olen harrastanut kirjoittamista 1990-luvun alusta lähtien, jolloin kirjoitin omia tieteistarinoitani. Peruskoulun äidinkielentunneilla työstin novelleja ja käsikirjoitin luokkakavereiden kanssa radiomainoksen. Merkonomikoulussa opin asiakirjan asettelun, ja kirjoitin muun muassa raportteja, tarjouspyyntöjä ja tarjouksia.

2000-luvun puolella pääsin Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun opettelemaan dramaturgiaa, kirjoittajan tutkimusmenetelmiä, henkilöhahmojen rakentamista ja dialogin väsäämistä. Kirjoitin koulussa useita käsikirjoituksia ja aihioita elokuvaan, televisioon ja radioon, joista tiimityönä Ylelle tehty insertti toteutettiin ja esitettiin vuoden 2007 eduskuntavaalien edellä. Myöhemmin olen kirjoittanut muun muassa verkkokaupan tuoteryhmäesittelyjä ja aikuislukio-opintoihin kuuluvia esseitä.

2020 ryhtyin kirjoittamaan uutterammin fiktiota. Työstin kaksi novellia, kirjoitin uusien novellien aihioita ja ryhdyin perkaamaan keskeneräisen romaanini muistiinpanoja.

Ohjelmointi ja verkkosuunnittelu

  • html5, css3
  • javascript, php
  • python, java

Perehdyin html-koodaamiseen medianomiopinnoissa ja tutustuin myöhemmin css-muotoiluun. Viime aikoina olen opetellut javan alkeita ja tehnyt php:llä, pythonilla ja Flaskilla verkkosovelluksia. Ensimmäinen sovellukseni on kuvitteellinen Repoveden kansallispuiston palautelomake. Toinen sovellukseni on vielä kehitysvaiheessa.

Olen tehnyt staattisia html-sivuja ja dynaamisia php-sivuja. Sisältöä ja olen hallinnoinut WordPressillä tai Joomlalla.

Videokuvaaminen

  • Sommittelu, rajaaminen, pannaus, tilttaus, käsivarakamera-ajo, kuvakoot
  • Samsung Galaxy Note 3, Samsung Galaxy Xcover Pro
  • Canon EOS 600D
  • Canon XL H, Panasonic DVX100, Sony TRV 900

Ensikosketukseni videokuvaamiseen tapahtui 1980-1990-luvujen vaihteessa, jolloin kokeilin lainassa ollutta isoa VHS-videokameraa. Kuvan ja äänen laatu oli karmeaa, mutta ainakin huomasin pitäväni kuvaamisesta. Siihen aikaan videokamerat olivat niin kalliita, ettei kuvaaminen tullut minulle vielä tavaksi.

Palasin videokuvaamisen ihmeelliseen maailmaan vasta 2000-luvulla aloitettuani medianomikoulun. Tuona aikana käytin muun muassa Sonyn TRV 900, Panasonicin DVX100 ja Canonin XL H -miniDV-kameroita. Valmistumisen jälkeen olen kuvannut lähinnä liikenteen lyhyitä turvavälejä, sillä olen keskittynyt enemmän kirjoittamiseen.

Videoeditointi

  • Cyberlink PowerDirector
  • Sony Vegas Movie Studio
  • Avid Express
  • Final Cut Pro

Kokeilin videoeditointia ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa merkonomikoulussa. Käytössäni oli vanhanaikainen, epäkäytännöllinen ja vaikeakäyttöinen master- ja slave-kasettipesät sisältävä analoginen VHS-nauhuri. Medianomikoulussa 2003 pääsin editoimaan digitaalisesti Avid Expressillä ja Final Cut Prolla. Opintojen jälkeen olen käyttänyt pääasiassa Cyberlink PowerDirectoria ja Sony Vegas Movie Studio 9:ää.

Valokuvaaminen

  • Sommittelu, rajaaminen, kuvakoot
  • Canon EOS 1000D, Canon EOS 600D

Kuvasin lapsena vanhempieni filmipokkarilla innostumatta sen kummemmin valokuvauksesta. Varsinaisen valokuvaamisen aloitin vasta digiaikana medianomikoulussa, jolloin käytin kursseilla ja koulutehtävissä Olympuksen ja Canonin pokkareita. Opintojen jälkeen ryhdyin kuvaamaan edullisella Canonin EOS 1000D -järjestelmäkameralla, jota käytän vielä nykypäivänäkin. Olen kuvannut eniten tilannekuvia, mutta mieluisimpina kuvaustehtävinä olen pitänyt lavastettuja promo- ja henkilökuvauksia.

Valaisu

  • Kolmipistevalaisu
  • Teatterivalaisu, valojen ajo

Opin medianomikoulussa, että kuvaa ei ole, ellei ole valoa, ja hyvää kuvaa ei ole, ellei ole riittävästi valoa. Tein koulussa jonkin verran videotöiden valaisua, mutta kyse oli vielä opettelusta; kokeilin mitä tapahtuu jos siirrän valaisinta tiettyyn suuntaan tai miten eri kalvot muuttavat valoa. Opintojen jälkeen jatkoin opettelua suunnittelemalla ja ajamalla valoja Kuopion ylioppilasteatterin näytelmissä.

Kuvankäsittely

  • Photoshop CS2, GIMP
  • Sävyn, värikylläisyyden, kontrastin ja valoisuuden korjaaminen
  • Tasot, filtterit

Olen tehnyt kuvankäsittelyä lähes yhtä pitkään kuin olen valokuvannut digitaalisella kameralla. Aloitin medianomikoulussa Photoshop CS2:lla, käytin opintojen jälkeen GIMP:iä, ja palasin lopulta takaisin Photoshop CS2:een. Enimmäkseen olen korjannut valokuvien valoisuutta, kontrastia, värikylläisyyttä ja sävyä, mutta toisinaan olen myös värjännyt punasilmiä tai valkaissut hampaita. Eniten olen kuitenkin pitänyt kohteiden irrottamisesta muusta kuvasta, sekä kuvan osien kloonaamisesta, sillä ne mahdollistavat erilaisten fantasiarakennelmien tekemisen. Olen kaukana parhaimmista Photoshop-velhoista, mutta tiedän miten valokuvaa parannetaan ja retusoidaan.

Vektorigrafiikka

  • Inkscape
  • Solmut, suorat, kaaret
  • Rajat, värit

Tutustuin vektorigrafiikkaan medianomiopinnoissani, mutta varsinaisesti innostuin sen tekemisestä vasta koulun jälkeen. En enää muista mitä sovellusta käytin koulussa, mutta opintojen jälkeen olen käyttänyt ainoastaan Inkscapea. Olen tehnyt Inkscapella piirroksia, logoja ja kuvakkeita. Esimerkiksi tämän sivuston valikkokuvat ja Olli Rok -logo on tehty Inkscapella. Tosin logon ulkoinen hehku on tehty Photoshopilla.

Toimisto-ohjelmat

  • Libre Office, Open Office, Microsoft Office
  • Tekstin muotoilu, sisällysluettelot
  • Taulukot, laskukaavat, solu- ja taulukkoviittaukset
  • Esitysgrafiikka, teksti, kuvat, siirtymät

Toimisto-ohjelmat lienevät eniten käyttämäni sovellusryhmä. Olen käyttänyt Microsoft Wordin eri versioita 1990-luvun lopulta alkaen, ja Open Officen ja Libre Officen Writereita lähes yhtä pitkään. Hallitsen myös Microsoft Excelin ja Powerpointin, sekä Libre Office Calcin ja Impressin peruskäytön.

Elokuvakoneet

  • Dolby Digital Cinema, NEC 2K
  • 35-millinen filmi

Olin kuukauden ajan työharjoittelussa Kuopion Kuvakukossa, ja käytin siellä Dolby Digital Cinema -elokuvajärjestelmää ja digitaalista NEC 2K-projektoria. Ehdin jopa kokeilla 35-millisen filmin esittämistä ja korjaamista.

Kassatyö

  • Kassakone, viivakoodi, osastokoodi
  • Ruoka, tupakka, alkoholi
  • Asiakaspalautukset, pakkaaminen
  • Väkivaltaiset ja humalaiset asiakkaat

Olen työskennellyt kassaherrana kolmessa kaupassa, yhdessä teatterissa ja yhdessä elokuvateatterissa. Olen käyttänyt sekä viivakoodiin että osastokoodiin perustuvia kassakoneita. Kassatyön yhteydessä olen palvellut maksavia ja ei-maksavia sekä puhtaasti hankalia asiakkaita.