Taustaa

En ole varsinaisesti graafikko, joten olen tehnyt vain yksittäisiä graafisen suunnittelun töitä. Suurimman osan grafiikastani olen tehnyt audiovisuaalista mediaa varten, mutta mukana on myös muutamia painotöitä.

"Oletko outo?" on Kuopion ylioppilasteatterille tekemäni pääsykoejuliste vuodelta 2011. Julisteen keskeinen lausahdus "Oletko outo?" perustuu siihen ajatukseen, että teatteriin etsiyvät ihmiset, joita muualla pidettäisiin outoina. Olemmehan sakkia, joka on valmis vaikka kuolaamaan ja esittämään mielipuolta, jos rooli sitä vaatii. Lisälausahdus "ja silti tiimipelaaja" tähdensi yhteistyökyvyn merkitystä, sillä esitys ei valmistu pelkällä sooloilulla.

"Voehan kyttyrä!" on Kuopion ylioppilasteatterille tekemäni pääsykoejuliste vuodelta 2010. Julisteen sijaan se muistuttaa enemmän tekstinkäsittelyssä tehtyä asiakirjaa kuin oikeaa julistetta johtuen siitä, että olin niihin aikoihin vasta opettelemassa Inkscapea ja Scribusta.

"Kyttien kynsissä" on kansikuva veljeni polttareista ja häistä kootulle valokuvatallenteelle. Tämä oli vasta elämäni toinen kansikuva ja jälki on sen mukaista. Ensimmäinen kuva tuhoutui "suuressa kovalevykatastrofissa".