Author admin

Kiire, kapina, työvoimakoulutus

Tämä on tragikoominen tarina suomalaisesta työvoimakoulutuksesta, luottamuksesta ja kapinasta. Osa nimistä on keksittyjä, mutta kaikki muu on tapahtunut oikeasti. Kesällä 2020 selasin TE-toimiston koulutuksia ja huomasin siellä lähikunnassani järjestettävän web-ohjelmoinnin työvoimakoulutuksen. Koulutus oli suunnattu työttömille työnhakijoille tai työttömyysuhan alla oleville,… Continue Reading →

Sisäilmatutkimuksen jälkihajut

Kirjoitin vuosia sitten jutun Suomen Autismikirjon yhdistyksen ASY:n toimistossa tehdystä sisäilmatutkimuksesta. Seurasin kirjoitusta varten ammattimaisen sisäilmätutkijan työtä ja julkaisin juttuni ASY:n verkkosivuilla. Sain jutusta pääosin myönteistä palautetta. Puheenjohtaja vaikutti tyytyväiseltä ja ASY:n Facebook-ryhmässä juttu herätti varovaisen myönteistä keskustelua. Kaikki eivät… Continue Reading →

Ollirok.fi uudistuu

Ollirok.fi on ollut jäähyllä jo kaksi vuotta, mutta en ole hylännyt sivustoani. Tekeillä on vaihdos Joomlasta WordPressiin, uuden teeman rakentaminen ja sivuston rakenteen muokkaaminen. Uudesta sivustosta tulee aiempaa kauniimpi ja nykyaikaisempi. Pyrin toteuttamaan uudistuksen vuoden 2021 aikana.

Metallihedelmät

Slayer esiintyi Tuskassa 2019 jäähyväiskiertueellaan. Ennen festivaalia juhlistin tulevaa kokemustani lavastamalla ja valokuvaamalla keikasta hedelmäversion. Valitettavasti kaikki kuvauksessa käytetyt hevit menivät pilalle ja päätyivät biojätteeksi. Kuvauspaikka: Vallila, Helsinki

Uppoutuminen vai jumiutuminen?

Assiuden kenties keskeisin piirre on uppoutuminen tai jumiutuminen tiettyyn yksittäiseen asiaan. Tällöin assi syventyy ajattelemaan ja käsittelemään asiaa muun toiminnan kustannuksella. Esimerkiksi itselläni kyse voi olla geopoliittisen historian pohdinnasta ruoanlaiton sijaan tai kenkien kuntokartoituksesta ulos lähtemisen sijaan. Molemmissa tapauksissa unohdan… Continue Reading →

Aspergerin oireyhtymän keskeiset piirteet

Aspergerin oireyhtymä ilmenee sosiaalisiin tilanteisiin ja arkiseen tekemiseen liittyvänä poikkeavana käytöksenä. Olen laatinut seuraavan tiivistelmän Aspergerin oireyhtymän keskeisistä piirteistä Simon Baron-Cohenin Autism and Asperger Syndrome -kirjan pohjalta. Huomautan samalla, ettei kaikilla Aspergereilla ole täsmälleen samoja piirteitä, vaan ominaisuuksien kirjo vaihtelee… Continue Reading →

Media Junky Diaries

Hain töitä Oddshotilta, ja tein vajaan minuutin mittaisin työnhakuvideon. Kuvauspaikat: Rajakylä, Vantaa. Kontula, Helsinki. Kesto: 51 sekuntia Rautalangasta väännettynä Jotkut henkilöt ovat pitäneet tätä videota totena. Kerron siis selvin sanoin, että tämä video on fiktiota.

Kuollut unelma vapaasti katsottavissa

Kuollut unelma (2013) on nyt vapaasti katsottavissa Vimeossa ja elokuvan omalla sivulla. Haluan elokuvalle paljon katsojia ja itselleni edes jonkinlaista palautetta. Kuolleesta unelmasta saa ja kannattaa kertoa kaikille oudon taiteen ystäville. Ota mukava asento ja sukella uneen.

Parempaa nettikeskustelua

Netti on tulvillaan sekavia keskusteluja. Sosiaalinen media, keskustelufoorumit, chatit, irc-kanavat ja pikaviestimet täyttyvät harkitsemattomista viesteistä, jotka tuottavat informaatioähkyä ja pahaa mieltä. Niitä on niin paljon, että olen itse luopunut nettikeskusteluista lähes kokonaan. Miksi lukisin keskusteluja jos kirjat ja toimitetut artikkelit… Continue Reading →

Utopioiden promootiokuvat

Kevättalvella 2009 kuvasin Kuopion ylioppilasteatterin kaksoistuotannon ”Telttaretki utopiaan” ja ”Utopia” promootiokuvat. Kuvissa näyttelijät ovat”Telttaretken” kohtauksissa. Kuvauspaikka: Työnkulma, Kuopio Työprosessi Käytin valaisussa teatterin omia Fresnel-valaisimia. Tilan pienuudesta johtuen valaisimet olivat matalalla ja aivan liian lähellä kohdetta, joten valo oli hieman liian kova… Continue Reading →

« Older posts

© 2022 Olli Ronkainen — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenUp ↑